Minä elän! -klubilla nuoria laulaja-lauluntekijöitä: Susanna Syrjäläinen ja Lauri Hongisto esittelevät debyyttialbumiensa tuotantoa

11.04.2022

Minä elän! -klubi Susanna Syrjäläinen ja Lauri Hongisto

Aleksis Kiven merkkivuoden Minä elän! -klubilla tutustutaan Susanna Syrjäläisen ja Lauri Hongiston debyyttialbumien tuotantoon ja laulunkirjoittamistyöskentelyyn. Klubi järjestetään 28.4. klo 18 Taiteilijakoti Erkkolassa Tuusulassa. 

Taiteilijakoti Erkkolassa järjestettävällä intiimillä ja tunnelmallisella klubilla päästään tutustumaan kahteen nuoreen Tuusulanjärven alueella vaikuttavaan laulaja-lauluntekijään, Lauri Hongistoon ja Susanna Syrjäläiseen. Molemmat ovat julkaisseet omat debyyttialbuminsa pandemia-aikana. Unplugged-henkisellä klubilla kuullaan artistien omien kappaleiden lisäksi heidän ajatuksiaan siitä, millainen merkitys luovalla työllä ja taiteella on heidän mielen hyvinvointiinsa.

– Musiikki on minulle elintärkeä tunteiden kanavoinnin ja leikin väline. Se toimii niin lohtuna, voimana kuin ilon lähteenäkin. Lapsuudessa musiikki oli minulle oma yksityinen, turvallinen ulottuvuus, johon saatoin piiloutua haaveilemaan. Sittemmin olen oppinut, että sen tilan jakaminen muiden kanssa on kauneimpia asioita elämässä, Susanna Syrjäläinen kertoo. 

– Palkitsevinta laulunkirjoittamisessa on se, kun oman ihoni alta kirjoittamani kappale osuu kuulijan ihon alle ja kohtaamme toisemme jossain sanojen ja sävelten välissä, intiimissä tilassa.

Susanna Syrjäläinen on musiikin maisteri ja laulaja-lauluntekijä, joka työstää musiikkia Susanna-nimisellä sooloprojektillaan. Syrjäläisen kamarifolk-sävellykset kuljettavat kuulijaansa sulavasti tunnelmasta toiseen. Folkin, jazzin, iskelmän, popin, laulelman ja maailmanmusiikin lähteistä ammentavat kappaleet soivat vuoroin herkän unenomaisina ja väkevän vimmaisina. Kappaleiden runolliset lyriikat koskettavat, viihdyttävät itseironiallaan ja kuljettavat kuulijaa arkipäiväisistä aiheista suomalaisiin kansantaruihin.

Lauri Hongisto on laulaja-lauluntekijä, joka nojaa laulunkirjoituksen syviin perinteisiin. Akustisella kitarallaan ja ilmaisuvoimaisella äänellään hän kertoo tarinoita tyhjentyvistä kylistä, yksinäisistä miehistä ja tämän sukupolven kuolinpesistä. Vihellystaitoaan kuin oikeaa instrumenttia käyttäen hän tarjoilee yleisölle sanattomia melodioita laulujensa höysteeksi. Hongisto julkaisi debyyttialbuminsa Karanteenilauluja loppuvuodesta 2020.

Minä elän! -klubi torstaina 28.4. klo 18.00 Taiteilijakoti Erkkolassa. Liput 15 € Tuusulan kunnan verkkokaupasta (shop.tuusula.fi) tai tuntia ennen ovelta.

Tapahtuma on osa Minä elän! -merkkivuotta, jota Kivi-kunnat Nurmijärvi ja Tuusula viettävät kansalliskirjailijan kunniaksi. Aleksis Kiven kuolemasta tulee kuluneeksi 150 vuotta. Tapahtuman järjestää Tuusulan kulttuuripalvelut.

Tulevia Minä elän! -klubeja:

6.10. Jussi Hongisto: Kiveen sävellettyä

3.11. Juha Poikela: Kiven juurilla

Katso kaikki merkkivuoden tapahtumat >

Takaisin