Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia
10.11.2021–16.1.2022
Taiteilijakoti Erkkolassa voi talvipäivien hämärtyessä tunnelmoida menneen ajan joulujen hengessä. Talviset joulukorttimaisemat, tontut ja joulupukit puuhissaan, jouluiset kirkkorekiaiheet sekä lapset joulukuusen äärellä laulamassa tai lahjoja avaamassa – kaikkea tätä voi nähdä Erkkolan näyttelyssä "Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia".
Rudolf Koivu, Tonttujen joulu, Amerin Kulttuurisäätiön kokoelma
Suomalaisten joulujen kuvamaailma syntyi jo 1920-luvulla, kun kuvittajat Martta Wendelin (1893–1986) ja Rudolf Koivu (1890–1946) tahoillaan loivat omanlaisensa joulukuvaston, joka on yhtä tuttua ja rakasta suomalaisille. Ruotsalainen Jenny Nyström oli luonut 1800-luvun lopulla kaikille tutun punalakkisen ja valkopartaisen tontun hahmon joulukortteihinsa, jotka levisivät myös Suomeen ja vaikuttivat suomalaisten kuvittajien joulutonttujen hahmoihin.
Erkkolan näyttelyssä on esillä alkuperäiskuvituksia Tuusulan taidemuseon omista kokoelmista sekä museolle talletetun Amerin Kulttuurisäätiön laajasta kuvituskokoelmasta. Rudolf Koivun joulupukit ovat muhkeita ja valkopartaisia hahmoja. Koivun aiheissa on jännittävyyttä ja hän on kuvittanut lasten joululehtiin tunnelmaltaan maagisia joulutarinoita. Turvattoman lapsuuden viettänyt Koivu jäi nuorena orvoksi, joten onnellisten kodin joulujen kuvaajana hän ei ole omimmillaan. Pariisin matkan vuonna 1914 tuomat vaikutteet baletin maailmasta sekä ranskalaisesta taiteesta näkyvät Koivun fantasiamaailmassa.
Martta Wendelinin suurperheessä vietetty onnellinen lapsuus välittyy hänen iloisissa, kodin joulua kuvaavissa aiheessa. Wendelinin joulupukitkin ovat kiltimpiä, mutta yhtä valkopartaisia. Joulutonttujen kuvaajina Koivu ja Wendelin liikkuvat samoilla linjoilla: tontut ovat punanuttuisia, hinteliä ja leikkisiä. Etenkin kodin kuvauksissa voi nähdä myös ruotsalaisen Carl Larssonin vaikutusta etenkin Wendelinin idyllisissä kodin ja lapsuuden jouluja huokuvissa tunnelmissa.
Martta Wendelin, Sadun ihme -kuvitus, Joulusirkka -lehti 1927, Tuusulan taidemuseon kokoelma
Näyttelyssä on esillä ensi kerran Wendelinin kuvittamia Äidin Joululahja -salkkuja, joita jaettiin Otavan joululehtien mukana 1930–40-luvuilla. Salkut sisälsivät joulukortteja ja paperisia joululiinoja äideille. Wendeliniltä on harvemmin nähtyjä kuvituksia ensimmäisen Betlehemin joulun tunnelmista aina kodin jouluun ja joulusatuihin. Esillä on myös Rudolf Koivun maagisia joulusatujen kuvituksia, jotka olivat viimeksi esillä Evianissa Ranskassa.
Kuraattorikierroksia ja jouluista askartelua
Näyttelyn avauspäivänä keskiviikkona 10.11. näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä esittelee näyttelyä kuraattorikierroksilla klo 17 ja 18 ja Erkkolassa on pidennetty aukioloaika klo 19 asti.
Isänpäivänä 14.11. näyttelyyn on vapaa pääsy isän tai isoisän kanssa, jolloin pidetään jouluinen näyttelyopastus klo 13 ja yleisöopastus klo 15. Samalla voi salin askartelupisteessä tehdä oman joulukortin ja magneettirunopisteessä voi rakennella runoja J. H. Erkon runoista poimituista sanoista.
Joulukorttien askartelua on lisäksi 27.11. ja himmeleiden tekoa pääsee kokeilemaan 4.12. Erkkola on myös mukana 11.12. Hyrylän joulu -tapahtumassa, jolloin museolla voi rakennella joulukoristeita kierrätysmateriaaleista. Felis-jousikvartetin "Talven ihmemaa" -joulukonsertti kuullaan 19.12. Lisää kaikista tapahtumista Erkkolan kotisivulta www.erkkola.fi sekä tapahtumakalenterista tapahtumat.tuusula.fi
Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 040 314 3471, erkkola@tuusula.fi
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
www.instagram.com/taiteilijakoti_erkkola
www.youtube.com/tuusulanmuseo
Avoinna
10.11.2021–16.1.2022 ke–su klo 12–17
Suljettu joulutauon ajan 20.–25.12.
Pääsymaksut
6/4/2 €
Oheistapahtumia
Kuraattorikierrokset
ke 10.11. klo 17 ja 18
Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia -näyttelyn kuraattori Päivi Ahdeoja-Määttä esittelee näyttelyä. Museon pääsymaksu 6/4/2 €. Museokortilla ilmaiseksi.
Isänpäivänä Taiteilijakoti Erkkolaan vapaa pääsy isän tai isoisän kanssa
su 14.11. klo 12–17
Isänpäivänä Taiteilijakoti Erkkolaan on vapaa pääsy isän tai isoisän kanssa tutustumaan näyttelyyn "Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia". Klo 12–16 salin askartelupisteessä voi tehdä oman joulukortin. Non-stop -magneettirunopisteessä voit rakennella runoja J. H. Erkon runoista poimituista sanoista. Jouluinen näyttelyopastus klo 13 ja yleisöopastus klo 15.
Joulukorttien askartelua ja jouluopastus Erkkolassa (Askartelut peruttu koronatilanteen vuoksi)
la 27.11. klo 12–17
"Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia" -näyttelyn ohessa askartele itsellesi joulun tunnelmaa tekemällä oma joulukortti salin askartelupisteessä klo 12–16. Jouluopastus klo 13. Museon pääsymaksu 6/4/2 €. Museokortilla ilmaiseksi.
Himmeleiden askartelua ja jouluopastus Erkkolassa (Askartelut peruttu koronatilanteen vuoksi)
la 4.12. klo 12–17
"Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun joulukuvituksia" -näyttelyn ohessa askartele itsellesi joulun tunnelmaa tekemällä himmeli mehupilleistä salin askartelupisteessä klo 12–16. Jouluinen näyttelyopastus klo 13. Museon pääsymaksu 6/4/2 €. Museokortilla ilmaiseksi.
Hyrylän joulu -tapahtuma Erkkolassa
la 11.12. klo 12–17
Hyrylän joulunavaustapahtumapäivänä Taiteilijakoti Erkkolassa "Lapsuuden joulu – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun jouluisia kuvituksia" -näyttely avoinna klo 12–17. Jouluinen näyttelyopastus klo 13. Museon pääsymaksu 6/4/2 €. Museokortilla ilmaiseksi.
Talven ihmemaa -joulukonsertti
su 19.12. klo 17
Klassisia joulun säveliä esittää Felis-kvartetti: Sirkka Kautonen, 1.viulu; Leena Kiiski, 2.viulu; Helka Hakasalo, alttoviulu; Marion Göbel, sello. Liput 10 € Tuusulan verkkokauppa.