Kesällä julkaistavat elämysreitit houkuttelevat lähimatkailijoita Järvenpään, Keravan ja Tuusulan museoihin
23.04.2021
Järvenpää, Tuusula ja Kerava ovat työstäneet yhteisessä ylikunnallisessa kulttuurimatkailuhankkeessaan koko alkuvuoden uusia elämysreittejä.
– Elämysreittien tavoitteena on saada kohdeyleisömme ymmärtämään ja kiinnostumaan siitä, kuinka ainutlaatuinen ja sisällöllisesti rikas museokosmos alueellamme sijaitsee, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Maria Kuusela.
Tuusulanjärvi erinomainen lähimatkailukohde
Ylikunnallisen projektin tavoitteena on houkutella lisää lähimatkailijoita Tuusulanjärven lähiseudun museokohteisiin. Elämysreiteillä alueen kattavien museo- ja taiteilijakotikohteiden sisältöä esitellään mielenkiintoisesti, tuoreista näkökulmista.
– Museomme ja taiteilijakotimme ovat kulttuurin, historian ja tarinoiden aarreaittoja, joissa on mahdollista kokea hienoja ja pysäyttäviäkin elämyksiä monista eri näkökulmista. Reittien ja viestintämme tavoitteena on myös inspiroida yleisö matkustamaan alueellemme. Tavoittelemme lisää lähimatkailijoita etenkin pääkaupunkiseudulta ja korostamme myös sitä, että monet kohteemme ovat helposti saavutettavissa myös julkisilla liikennevälineillä.
Kaikille aisteille
Elämysreitit on rakennettu kaikille aisteille. Osaksi kokonaisvaltaista elämystä reiteille on nostettu alueen yrityksiä ja kiinnostavimpia luontokohteita.
Eri kohderyhmille on muodostettu kolme erilaista elämysreittiä:
- Kulttuurireitti kulttuuria ja taidetta janoaville
- Kokemusreitti uusista näkökulmista innostuville
- Puuhareitti leppoisaa lasten puuhaa etsiville
Vierailijat voivat poimia parhaimmat ja itselleen sopivimmat elämykset kultakin reitiltä tai kulkea jonkun reiteistä kokonaisuudessaan.
Reitit löytää digitaalisina kesäkuussa
Reitit esitellään tarkemmin omassa verkkopalvelussaan, joka julkaistaan kesäkuun kynnyksellä. Julkaisun yhteydessä reiteille toteutetaan viestintäkampanja lähimatkailukärjellä.
– Tässä olemmekin aivan ajan hermolla, sillä näyttää siltä, että koronarajoituksien takia saamme tänä vuonna vielä kokea kaikkien aikojen lähimatkailukesän, sanoo Kuusela ja kannustaa myös kaikkia alueen asukkaita tutustumaan Järvenpään, Keravan ja Tuusulan museokohteisiin heti, kunhan ne saadaan jälleen avattua.
Lisätietoja:
Maria Kuusela
Projektikoordinaattori
Ylikunnallinen kulttuurimatkailuhanke
040 314 3476
maria.kuusela@tuusula.fi