Tuusulan varautuminen koronavirustilanteeseen

13.03.2020

Tuusulan kunnan johtoryhmä on kokouksessaan 13.3.2020 päättänyt kunnan varautumisesta koronavirustilanteeseen. Linjaukset ovat voimassa toistaiseksi ja niitä tarkennetaan tilanteen niin edellyttäessä. Tavoitteena on tässä vaiheessa suojata kuntalaisia, erityisesti riskiryhmään kuuluvia, koronavirustartunnalta. Riskiryhmässä ovat vanhusten lisäksi muun muassa henkilöt, joilla on syöpä, diabetes tai astma. Kaikkea turhaa kokoontumista on vältettävä.

 

Yleisötilaisuudet

  • Kaikki kunnan järjestämät yleisötilaisuudet on peruttu toukokuun 2020 loppuun saakka.
  • Tästä hetkestä alkaen aina toukokuun loppuun saakka kunta ei järjestä mitään yleisötilaisuuksia, ellei sille ole pakottavaa tarvetta.
  • Kunta sulkee yhteisötilansa toukokuun loppuun saakka.
  • Koulut ja päiväkodit peruvat kaikille ulkopuolisille suunnatut tapahtumat sekä vierailut toukokuun loppuun saakka. Kouluissa keskitytään perusluokan työhön ja koulujen välistä yhteistyötä vältetään toukokuun loppuun asti. Lähtökohtaisesti kuitenkin ylioppilaskirjoitukset jatkuvat.

 

Harrastustoiminta

  • Uimahalli ja nuorisotilat suljetaan toistaiseksi.
  • Ryhmävierailut ja yleisötilaisuudet kirjastoihin on peruttu. Kirjastot ovat toistaiseksi auki, mutta niissä noudatetaan aiempaa tarkempaa käsihygieniaa.
  • Museot pysyvät toistaiseksi auki, mutta niissä noudatetaan aiempaa tarkempaa käsihygieniaa. Ryhmävierailut ja yleisötilaisuudet museoissa eivät jatku.
  • Kaikki Tuusulan kunnan liikuntapalveluiden järjestämät liikunta- ja harrasteryhmät perutaan. Tuusulan opiston riskiryhmille järjestämät liikunta- ja harrasteryhmät perutaan.
  • Urheilukeskuksen tilat ovat toistaiseksi auki, pois lukien yleisöluisteluvuorot, jotka on peruttu kaikissa jäähalleissa. Seurojen tehtävä on tarkastella oman toimintansa jatkamisen mahdollisuuksia.

 

Koulut ja päiväkodit

  • Koulut ja päiväkodit jatkavat toimintaansa toistaiseksi.
  • Lapset ja nuoret tulevat päiväkotiin ja kouluun vain terveinä. Seuraamme asiassa valtakunnallisia linjauksia. Yksittäisistä päiväkodeista ja kouluista tiedotamme erikseen, jos niihin kohdistuu terveysviranomaisen asettamia toimenpiteitä.
  • Kunnan sivistyksen toimialue on neuvonut oppilaitoksia, oppilaita ja oppilaiden huoltajia pitämään opiskeluvälineet (esimerkiksi kirjat) lähtökohtaisesti kotona ja oppilaita tuomaan oppilaitokseen mukanaan vain ne välineet, joita päivittäin tarvitaan.
  • Oppilasryhmien ulkomaan matkat on peruttu.
  • Tuusula suosittelee perheiden pysyvän ulkomaan matkan jälkeen kaksi viikkoa kotona.

 

Henkilöstö

  • Kunta suosittelee viranhaltijoilleen ja työntekijöilleen laajennettua etätyön käyttöä. Työntekijä sopii asiasta tarkemmin esimiehensä kanssa.
  • Kaikki kokoukset suositellaan pidettäväksi digitaalisten työvälineiden välityksellä. Yli 10 henkilön kokoukset pidetään ainoastaan digitaalisten työvälineinen, kuten Skypen ja Teamsin, kautta.
  • Asiantuntijat, joilla on kannettava tietokone, ottavat tietokoneen mukaan kotiin karanteenin varalta.
  • Työntekijöiden on vältettävä osallistumista muiden järjestämiin tilaisuuksiin ja suosittava esimerkiksi Skypen ja Teamsin välityksellä järjestettäviä kokouksia.
  • Työmatkat ulkomaille on kielletty. Kunta suosittelee henkilöstöään välttämään vapaa-ajan matkustamista ulkomaille.
  • Sairaspoissaolokäyntöä muutetaan 16.3. alkaen siten, että työntekijä voi olla poissa omalla ilmoituksella esimiehelle seitsemän päivää.
  • Jokaisen esimiehen on huolehdittava siitä, että sijaisjärjestelyt ovat kunnossa.
  • Mikäli työntekijä on matkustanut ulkomaille, hänen on keskusteltava matkan jälkeen esimiehensä kanssa kotona olosta seuraavien kahden viikon ajan.
  • Kunnan henkilökunnan kuntosali suljetaan ja liikuntaryhmät on peruttu.
  • Kunta suosittelee, että työntekijät hoitavat asiakaskontaktit mahdollisuuksien mukaan puhelimitse tai muilla vastaavilla välineillä.

 

Kunnan toimielinten kokoukset

  • Kunnan toimielinten välttämättömät kokoukset pidetään normaalisti. Kokoukset, joissa ei ole välttämätöntä käsiteltävää, perutaan toukokuun loppuun saakka.

 

Tuusulan kunta korostaa, että on tärkeää huolehtia joka tilanteessa hyvästä käsihygieniasta ja oikeaoppimisesta yskimisestä. Myös kättelemistä on syytä välttää.

 

Lisätiedot koronavirukseen liittyen

  • Keusote on avannut kuntalaisten neuvontanumeron, josta voi kuunnella nauhoitteen ajankohtaisesta koronavirustilanteesta. Neuvontanumero on 019 226 0099, ja se on avoinna vuorokauden ympäri.
  • Koronaviruksesta on avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta, joka tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonnan numero on 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15. Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

 

Pormestari Arto Lindberg, 040 314 3101

Takaisin