Tuusulassa museot avaavat ovensa kesäkuun alussa

26.05.2020

Halosenniemi. Kuva Tarja KärkkäinenMuseot saavat avata ovensa kesäkuun alussa koronaepidemiasta johtuneen sulkuajan jälkeen. Tuusulassa Halosenniemi avautuu maanantaina 1.6. Taiteilijakoti Erkkola sekä Aleksis Kiven kuolinmökki avautuvat 2.6. ja Kellokoskella sairaalamuseon kesäkausi käynnistyy 4.6. Museoiden tilojen turvallisuus henkilökunnalle ja asiakkaille tullaan varmistamaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta.

Halosenniemen kesänäyttelynä jatkaa talvella avattu "Piirustuskoulusta maailmalle – Albert Gebhard Pekka Halosen vieraana". Näyttelyssä esitellään kultakauden taiteilijoiden Pekka Halosen ja Albert Gebhardin teoksia yhteisiltä opiskeluajoilta lähtien myöhäisempien vuosien piirroksiin ja maalauksiin. Kesäksi näyttelyä on täydennetty Pekka Halosen kesäisillä maisemamaalauksilla. Myös Halosenniemen kokoelmaan keväällä hankittuja uusia Halosen teoksia on laitettu esille.

Halosenniemi on avoinna joka päivä klo 11–18. Kävijämäärä on rajoitettu enimmillään 40 henkilöön ja museossa suositellaan kulkemaan tiettyä reittiä. Asiakasmateriaali museosta ja näyttelyistä on saatavilla verkosta.

Erkkolassa päästään tutustumaan Tove Janssonin maailmaan

Kesäksi Erkkolan valloittavat rakastetut muumihahmot ja niiden luojan Tove Janssonin taide näyttelyssä "Muumeja ja maalauksia". Jansson (1914–2001) oli kuvittaja, taidemaalari ja kirjailija. Kaikkien tuntemaksi hän tuli muumikirjojensa kautta 1940-luvulta alkaen. Muumien leppoisa ja humaani maailmankuva on siitä asti vedonnut lapsiin sekä aikuisiin. Taidemaalarina Jansson liikkui värikkään ranskalaisen modernismin jalanjäljillä.

Erkkola on avoinna ti–su klo 11–18. Sisään otetaan enintään 25 kävijää kerralla. Museolla muistutetaan erityisesti turvaväleistä ahtaista eteis- ja portaikkotiloista johtuen.

Rantatiellä kansalliskirjailijan kuolinmökki avautuu

Erkkolaa vastapäätä sijaitseva Aleksis Kiven kuolinmökki avautuu myös 2.6. Kiven viimeiseen asuinpaikka muistuttaa olemassaolollaan miltä Tuusulan Rantatie näytti ennen alueen huvila-asutuksen ja maineikkaan taiteilijayhteisön syntyä.

Mökki on avoinna ti–su 11–18. Koronatilanteen vuoksi mökkiin voi tutustua ilmaiseksi tai jättää lippaaseen vapaaehtoisen pääsymaksun. Mökin pienen koon vuoksi sisään pääsee yksi henkilö tai seurue kerralla.

Sairaalamuseo Kellokoskella

Kellokosken sairaalamuseo avautuu yleisölle torstaina 4.6. Museossa esitellään länsimaisen mielisairaanhoidon historiaa. Siellä loistavat myös originellit potilaat. Sairaalamuseo kertoo paitsi ihmismielen rikkaudesta ja haavoittuvuudesta myös hoivatyön ammattilaisten rakkaudesta vaikeaan lajiinsa – psykiatriaan.

Museo on avoinna kesäkauden torstaisin ja lauantaisin klo 11–17 ja sisään on vapaa pääsy. Kerralla museoon otetaan noin 20 henkilöä kerralla. Ruuhkaiseen aikaan on käytössä eri kulkuovet sisään- ja uloskäyntiin. Torstaisin klo 14.30 on myös tutustumismahdollisuus sairaalakappeliin. Tuusulan museo vastaa HUS:n museotoimikunnan hallinnoiman museon avoinnapidosta.

Tarkemmat aukioloajat, pääsymaksut ja ohjeistukset ovat kunkin museon kotisivuilla:

Halosenniemi – www.halosenniemi.fi
Taiteilijakoti Erkkola – www.erkkola.fi
Aleksis Kiven kuolinmökki –
www.tuusula.fi/aleksiskivenkuolinmokki
Kellokosken sairaalamuseo –
www.tuusula.fi/kellokoskensairaalamuseo

 

Takaisin