Taiteilijakodin esittely
Runoilija J. H. Erkko ja Taiteilijakoti Erkkola
Suomen kansa on se peltosarka,
johon minä olen määrätty kylvämään,
Suomen kansan henki se maanlaatu,
jota olen syntynyt viljelemään
(J. H. Erkon muistivihosta 1886)
Runoilija ja kirjailija Juhana Heikki (Johan Henrik) Erkko tunnetaan monista lauluiksi sävelletyistä runoistaan kuten Hämäläisten laulusta, Kansalaislaulusta ja joululaulusta No, onkos tullut kesä. Myös Oskar Merikanto sävelsi useita Erkon runoja kuten Merelle, Laula tyttö ja Muistellessa.
Juhani Heikki Erkko syntyi 16.1.1849 Orimattilan kirkonkylän Eerakkalan taloon perheen vanhimpana lapsena. Heikki-poika oli lahjakkaampi kirjojen parissa kuin maatöissä, ja hänet lähetettiin opiskelemaan kansakoulunopettajaksi. Myöhemmin hän auttoi nuorempia veljiään opiskelemaan ja kirjalliselle uralle kuten lehtimiehenä ja Päivälehden perustajana tunnettua Eero Erkkoa sekä nuorena kuollutta Eljas Erkkoa, josta tuli lehtiarvostelija ja kirjailija.
Kansakoulunopettajasta runoilijaksi
Erkko aloitti Jyväskylän seminaarissa nälkävuosien aikaan vuonna 1867 ja valmistui kansakoulunopettajaksi 1872. Seminaari istutti kansanvalistushengen syvälle nuoren miehen mieleen. Opiskeluaikanaan Erkko julkaisi jo ensimmäisen runokirjansa Runoelmia vuonna 1870 ja jatkona tuli Runoelmia II (1872). Runoilijahaaveista huolimatta hän lähti opettajan uralle. Hän teki pitkän työuran kansakoulunopettajana ja rehtorina Wilken koulussa Viipurissa 1872–1892. Erkko kehitti kaupungin kulttuurielämää perustaen muun muassa kouluun suomenkielisen kirjaston ja järjesti teatteriesityksiä.
Lehtimiesura ja matkoja
Erkon toimittamia lehtiä olivat Ilmarinen, Ilmiö ja Pikku-Ilmiö 1870–80-luvuilla. Hän oli myös veljensä Eeron kanssa vuonna 1889 perustamassa Päivälehteä, josta myöhemmin tuli Helsingin Sanomat. Nuoren Suomen piirin kautta Erkko tutustui Tuusulan taiteilijayhteisön perustajiin Juhani Ahoon ja Pekka Haloseen. Ulkomaanmatkoillaan 1877–1902 Erkko kirjoitti lehtiin matkakirjeitä, joissa hän vertasi eri maiden yhteiskunnallisia oloja. Matkoillaan Erkko sai vaikutteita Euroopan ajankohtaisista kulttuuri-ilmiöistä – teatterista, kirjallisuudesta ja kuvataiteista. Matkat ulottuivat Saksan, Ranskan, Italian ja Kreikan kautta aina Palestiinaan ja Egyptiin asti. Sveitsiä Erkko piti toi-sena kotimaanaankin.
Vapaana kirjailijana
Oma kirjallinen työ alkoi kiinnostaa Erkkoa enemmän ja hän vietti pitkiä aikoja ulkomailla 1880-luvulta alkaen, osin terveyttään hoitaakseen Ranskan Rivieralla ja Sveitsissä. Erkko luopui opetta-jan työstä vuonna 1893 ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Kalevala-aiheisten näytelmien sarja alkoi 1890-luvulla ja huipentui 9.4.1902 Kansallisteatterin uuden rakennuksen kunniaksi järjestetyissä avajaisissa näytelmään Pohjolan häät. Erkko kirjoitti näytelmää jo Tuusulassa. Esityksen lavasteita teki Pekka Halonen ja Eero Järnefeltin Saimi-puoliso teki hetkeksi paluun näyttämölle Hallattaren roolissa.
Tuusulassa morsian ja koti
Erkko saapui elokuussa 1901 Tuusulaan ystäviensä, kanttori Sointeen perheen kutsumana. Täällä kiehtoivat Aleksis Kiven muisto ja taiteilijayhteisön naapuruus. Erkko tutustui Klaavon talon tyttäreen Tuijuun, jonka kanssa hän kihlautuikin. Morsiamen löydettyään Erkko ryhtyi oman huvilan rakentamiseen. Hän lainasi ystäviltään 4 000 mk ja osti ruukkumaakari Johan Grönroosilta Oksalan mökin. Pekka Halonen teki piirustukset mökistä laajennettavaan huvilaan, ja Halosenniemen rakentajat auttoivat Erkkolan rakennustöissä. Lokakuusta alkaen Erkko asui tuvan ja kamarin käsittävässä Oksalassa. Jouluun mennessä mökkiä oli laajennettu isolla pirtillä. Kesällä 1902 talo oli valmis. Jo marraskuussa nuori morsian muutti mielensä ja purki salakihlat Erkon kanssa. Ystävät tukivat onnetonta kosiomiestä, joka oli jättää rakennustyöt kesken ja muuttaa pois. Erkon viimeiset vuodet kuluivat omassa kodissa, lisäksi matkustaen ja kirjallisten tehtävien parissa.
Taiteilijakotina Erkkola on tyyliltään kansallisromanttinen hirsihuvila. Talo sisustettiin karjalaiseen tyyliin talonpoikaisin tekstiilein ja Erkon keräämin tuohiastioin. Sisutukseen kuului korituoleja ja kirjoituspöytä. Osa huonekaluista tuli kansalaislahjoituksina. Erkkolan hienot takat suunnitteli ruukkumaakari Grönroos. Alkuperäistä esineistöä on alakerran kirjoituspöytä tuolei-neen sekä yläkerran kamarin matala kirjahylly ja tuoli, jotka on saatu lahjoituksena Erkon suvulta vuonna 2019.
Erkkola Erkon jälkeen
Sairaus katkaisi vireän elämänvaiheen vuonna 1906. Erkon hautajaisista 19.11.1906 muodostui kansallinen surujuhla. Erkko testamenttasi kotinsa Kirjailijaliitolle kirjailijain käyttöön, mutta testamenttia ei pantu toimeen. Erkkola oli eri perheiden omistuksessa lähes sata vuotta. Viimeisin perhe asui talossa noin kolmekymmentä vuotta. Jane ja Aatos Erkon säätiö osti talon vuonna 2006 ja lahjoitti sen Tuusulan kunnalle. Aatos Erkon toiveena oli isosetänsä J. H. Erkon kodin säilyttäminen museona. Suomen Kulttuurirahasto tuki huvilan kunnostustyötä, ja se palautettiin Erkon aikaiseen kuntoon. Erkkola avattiin yleisölle 2007, ja se toimii nykyään tilana kuvitustaiteen näyttelyille ja pienimuotoisille luennoille, konserteille ja teatteriesityksille.
J. H. Erkon perintö
Erkko oli myös suosittu juhlapuhuja ja puheidensa kautta hän vaikutti eri kansanryhmiin. Kirjallisen työnsä avulla hän välitti ajan aatteita, ihanteita ja pyrkimyksiä unohtamatta naisten tasa-arvoa ja työväestön asemaa. Hänen runoissaan ja näytelmissään oli vahva ajan tendenssi, mikä teki ne hyvin suosituiksi omana aikanaan. Puhuttelevimmillaan Erkko on jälkipolville lyyrillisissä rakkausrunoissaan. Vuonna 1900 julkaistiin Axel Gallénin kuvituksin varustettuna Erkon kalevalamittainen Suomalainen huoneentaulu, jonka kymmeneen käskyyn Erkko tiivisti elämännäkemyksensä.
Isiltä peritty, mutta vapaa ja
pakoton
Uskontosi
kehitä sydämesi syvyydestä hedelmälliseksi
elämänpuuksi.
Elämän totuutta etsi.