Martan mallina
- Martta Wendelin muotokuvamaalarina
20.1.-29.5.2016
Erkkolan kevään näyttelyssä on esillä muotokuvia kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) varhaistuotannosta aina 1950-70-lukujen tilausmuotokuviin asti. Esillä on useita ennen näkemättömiä muotokuvia yksityisten kokoelmien kätköistä.
Ensimmäiset muotokuvansa Martta Wendelin teki perheenjäsenistään. Varhaisin on vanhimmasta Axel-veljestä tehty pieni öljymaalaus vuodelta 1915, jonka lisäksi näyttelyssä on esillä piirroksia ja pastellimaalauksia muista sisaruksista vuosilta 1916-19. Opiskeluaikojen parhaasta toveristaan Viena Sotavallasta ja tämän sisaresta Wendelin maalasi muotokuvia kesällä 1916. Äidistään Martta maalasi useita muotokuvia, joista näyttelyssä on maalaus vuodelta 1936.
Martta Wendelin sai Kotkan suomalaisessa yhteiskoulussa useita hyviä tovereita, joihin hän piti yhteyttä koko elämänsä ajan. Ystävien kautta tuli nuorelle taidemaalarille maalaustehtäviä 1920-luvulla, jolloin Wendelin maalasi muotokuvia myös valokuvien perusteella. Näistä maalauksista on esillä muun muassa Sigrid Saloniuksen ja Essi Härön muotokuvat. Wendelin maalasi taiteellisesti korkeatasoisimmat muotokuvansa vuosina 1925-37, jolloin hän asui Helsingissä. Naispuolisten taiteilijatoveriensa kanssa Wendelin maalasi 1930-luvun alussa entisen opettajansa Eero Järnefeltin Bernhardinkadun ateljeessa. Malleja saatiin työvoimatoimiston jonosta kuten Wendelinin "Seuroissa kävijä" -maalaukseen, jota aiemmin ei ole nähty näyttelyssä Tuusulassa. Wendelinin esimiehenä Porvoon WSOY:llä oli 1920-23 taidemaalari Akseli Gallen-Kallela, joka opasti Wendeliniä öljymaalauksen pariin ja hankki myös muotokuvien maalaustehtäviä.
Tilausmuotokuvia Wendelin maalasi aluksi tuttavien kautta. Muutettuaan Tuusulaan syksyllä 1937 Wendelinille alkoi tulla enemmän muotokuvien maalaustehtäviä, etenkin 1940-50-luvuilla. Tuusulan vuosina syntyi aitoja muotokuvia lähiseudun ihmisistä, jotka usein olivat maalaistalojen isäntiä tai emäntiä kuten pastellimaalaus "Saarelan mummu", joka psykologisen taitavasti kuvaa vanhaa Kylä-Saarelan emäntää. Etenkin lapsien muotokuvia tilattiin Wendeliniltä ja hänen lapsikuvauksistaan tuli tunnettuja. Näyttelyssä nähdään tuusulalaisten lasten muotokuvia, pastellimaalauksia sekä punaliitupiirroksia. Lapset istuivat usein muutaman kerran mallina Wendelinin ateljeessa Annivaarassa ja muotokuva syntyi tämän perusteella. Mallina istuminen jäi monelle lapselle mieleen vaikuttavana tilanteena.
Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 09 8718 3471
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
Avoinna
1.9.-30.4. ke-su klo 12-17
1.5.-31.8. ti-su klo 11-18
Pääsymaksut
5/4/2