Kulttuuriesityksiä verkossa Tuusulan Rantatien museoista kolmena keskiviikkona 6.5. alkaen

29.04.2020

Tuusulan kulttuuripalvelut tarjoaa toukokuussa kolmena keskiviikkoiltana musiikkia ja runoja verkossa. Esitykset kuvataan Tuusulan Rantatien museoista, joissa esiintyy paikallisille niin tuttuja kuin uusiakin kasvoja.

Heikkinen ja Kauranne

Kolme esitystä on koostettu sisällöiltään sopiviksi Tuusulan ainutlaatuiseen miljööseen

Esitykset kuvataan Tuusulan kolmessa museossa; Halosenniemi, Taiteilijakoti Erkkola sekä Aleksis Kiven kuolinmökki. Kolmiosaisen esityssarjan aloittaa keskiviikkona 6.5. Angelika Klas säestäjänään pianisti Janne Hovi. Ohjelmistoon on valikoitu tunnettuja perinnelauluja, joiden mukana voi laulaa kotona. Toisena esityksenä seurataan Aleksis Kiven kuolinmökin edustalta kuvattuna Mirjami Heikkisen ja Amanda Kauranteen esittämiä runoja Eeva Kilven ja Aleksis Kiven teksteistä kansanmusiikin säveliin. Kolmas esitys kuvataan Taiteilijakoti Erkkolasta. Saarikoski -jousikvartetti laulajanaan Juha Hostikka esittävät Oskar Merikannon sävellyksiä J. H. Erkon runoista.

Konsertit julkaistaan Youtube-kanavalla ja runoesitys Kirjastokaistalla keskiviikkoisin klo 18

Kokoontumisrajoitusten vuoksi esitykset näytetään verkossa. Halosenniemen ja Taitelijakoti Erkkolan konsertit julkaistaanTuusulan kulttuuripalveluiden Youtube-kanavalla. Aleksis Kiven kuolinmökin runoesitys tuotetaan yhteistyössä Tuusulan kirjaston kanssa ja esitys julkaistaan Kirjastokaistalla. Esitykset julkaistaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona 6.5. klo 18 alkaen. Esitysten tallenteet ovat katsottavissa myös julkaisuajan jälkeen.

Tapahtumasarjan suunnittelussa otettiin huomioon paikallisuus sekä vanhukset

Tuotannon tavoitteena oli tarjota paikallisille taiteilijoille töitä sekä hyödyntää Tuusulan omia kulttuurikohteita esityspaikkoina. Esitykset verkon kautta mahdollistavat myös paikallisten kulttuurinähtävyyksien laajemman näkyvyyden.
”Mikäli et ehdi keskiviikkoiltana netin ääreen, voit katsoa tallenteen vielä myöhemmin”, kertoo tapahtumien tuotannosta vastaava Pilvi Hokkanen.

Esityssarjan sisällön suunnittelussa huomioitiin myös palvelutalot ja vanhusten kanssa työskentelevät. ”Vanhukset usein muistavat perinnelaulujen sanat ja toivonkin, että esityksiä näytetään videotykin välityksellä palvelutaloissa yhteislauluun kannustaen”, Pilvi Hokkanen kommentoi.


Tarkemmat ohjelmatiedot:

KE 6.5. klo 18 Halosenniemi: Angelika Klas (sopraano) & Janne Hovi (piano) esittävät suomalaisia perinnelauluja.

KE 13.5. klo 18 Aleksis Kiven kuolinmökki: Mirjami Heikkinen ja Amanda Kauranne lausuvat Eeva Kilven ja Aleksis Kiven runoja kansanmusiikin säveliin.

KE 20.5. klo 18 Taitelijakoti Erkkola: Saarikoski - jousikvartetti laulusolistinaan Juha Hostikka esittävät Oskar Merikannon sävellyksiä J. H. Erkon runoista.

Esitysten julkaisupaikat:
YouTube-kanava: Tuusulan Kulttuuripalvelut sekä Kirjastokaista: www.kirjastokaista.fi

Katso teaser: https://www.youtube.com/watch?v=BZLf9r4dz7E

Hyväksy evästeet niin saat sisällön näkyviin.

Lisätietoja: 

Facebook-tapahtumasta tai 

Pilvi Hokkanen, kulttuurituottaja 

puh. 040 314 3437, pilvi.hokkanen@tuusula.fi

Takaisin