Nuoren Suomen naiset -näyttely


Aika: 16.9.2015 - 10.1.2016
Paikka: Taiteilijakoti Erkkola
Osoite: Rantatie 25, Tuusula
Järjestäjä: Tuusulan taidemuseo

Kuvaus

Helmi Biese, Näköala Villingestä 1899, Tampereen TaidemuseoSyksyllä 2015 Taiteilijakoti Erkkolassa nähdään näyttely "Nuoren Suomen naiset - kuvan ja sanan voimin". Vuonna 1891 ensimmäisen kerran ilmestyneellä kirjallis-taiteellisella "Nuori Suomi" -albumilla on ollut tärkeä rooli suomalaisessa taide- ja kulttuurihistoriassa. Albumeihin kirjoittivat ajan merkittävimmät kirjailijat ja runoilijat ja kirjoituksia kuvittivat tunnetut taiteilijat. Albumeissa julkaistiin myös kuvia Suomen Taiteilijoiden näyttelyiden keskeisistä teoksista.

Ennen kaikkea Nuori Suomi -albumien kirjoitusten, kuvitusten ja taideteoskuvien kautta pyrittiin tuomaan esiin sitä, mikä koettiin omaleimaisesti suomalaiseksi taiteeksi ja kulttuuriksi. Laajalevikkisen albumin avulla pyrittiin kasvattamaan kansan taidemakua ja vahvistamaan kansallista identiteettiä. Päivälehden julkaisemissa albumeissa painottui suomalaisen taiteen rinnalla myös nuorsuomalaisten yhteiskunnallisten näkemysten edistäminen.

Taiteilijakoti Erkkolan näyttely esittelee albumien keskeisiä naistaiteilijoita - kuvataiteilijoita ja kirjailijoita - sekä Nuoren Suomen piiriin kuuluneita naisvaikuttajia. Näyttelyssä esiteltyjä kuvataiteilijoita ovat Venny Soldan-Brofeldt, Helmi Biese, Anna Sahlstén ja Hilda Flodin. Soldan-Brofeldt, Biese ja Flodin olivat niitä harvoja naistaiteilijoita, jotka pääsivät kuvittamaan albumeja. Erkkolan näyttelyssä on nähtävillä sekä maalauksia että kuvitustöitä näiltä taiteilijoilta.

Kirjoittajista tuodaan esille Tekla Hultin, Minna Canth, Lucina Hagman ja Maila Talvio, joiden tekstejä sai usein lukea albumien sivuilta. Kirjailijana Minna Canth ajoi naisten ja työväestön olojen parantamista. Lucina Hagman ja Tekla Hultin olivat molemmat ensimmäisiä suomalaisia naiskansanedustajia vuodesta 1908 alkaen, ja he työskentelivät etenkin naisten tasa-arvoisen kouluttamisen puolesta.

Nuoren Suomen naiset - kuvan ja sanan voimin
16.9.2015-10.1.2016

TAITEILIJAKOTI ERKKOLA
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola

Avoinna
1.9.-13.12.2015 ja 2.-10.1.2016
ke-to klo 12-17
la-su klo 12-17
Pääsymaksut
5/4/2 €

« Takaisin